lauantai 28. joulukuuta 2013

Daniella ja Dahlia

...ovat pentujen  tulevat rekisterinimet. Jotain tulee vielä lisää, mutta se ei ole vielä ihan selvinnyt. Pennut ovat nyt siis 1½ kuukautta. Ne ovat oppineet syömään kaikenlaisia ruokia, niin märkäruokaa ja nappuloitakin. Se tapahtui niin vaivattomasti, ettei aiemmilla pentueilla ikinä. Sama koskee hiekkalaatikolla käymistä, ne vaan menivät suoraa tekemään tarpeensa isoihin laatikoihin, yhtään "harhapissiä" ei ole mistään ilmaantunut. Ne ovat siis aivan tosi, tosi suloisia ja viisaita....
Pennut leikkivät touhuisasti yhdessä, mutta kyllä ne meistä ihmisistäkin tykkää kovasti. Kun mennään sohvalle katselemaan telkkaria, niin heti ne kiipeävät siihen kisuamaan meidän ihmisten tai toistensa kanssa. Terävät kynnet niillä on myös, sen huomaa, kun ne pyrkii kiipeämään jalkaa myöten sohvalle tai syliin. Ne tykkäävät kaikista meille tulevista ihmisistä kovasti, ujostelusta ei ole tietoakaan. Joulun aikaan meillä kyllä niitä vierailijoita riittikin mukavasti...
Sitten lopulta alkaa väsyttää niin kovasti, että aina ei ehdi omaan koppaan nukkumaankaan,vaan nukahtaa sinne vaan, mikä on pehmeä ja lämmin; kuten syli.





keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pennut täyttävät perjantaina neljä viikkoa

Kuukausi on pian kulunut pentujen syntymästä. Tällä hetkellä on melko varma, että ne ovat tyttöjä ja toinen on sininaamio ja toinen suklaanaamio. Ne painavat jo yli 400g molemmat. Meillä perjantai on punnituspäivä, joten sitten taas mukava arvata paljonko on painoa viikossa kertynyt.
Pennut alkavat jo liikehtiä kohtuullisen varmaan tyyliin. Liukkaalla parketilla vain on vielä vaikeuksia säilyttää jalat järjestyksessä. Ne alkavat tulla virkkuina ollessaan meidän ihmisten ääntä kohti. Illalla toinen yritteli kiivetä torkkupeiton reunaa pitkin viereeni sohvalle. Auttelin kuitenkin ja sitten toinenkin halusi ja siinä ne sitten viettivät pari tuntia lekotellen ja välillä nukkuenkin. Nyt ne taas ovat takaisin omassa pesälaatikossaan olohuoneessa nojatuolin takana.
Rosella on viimeisen viikon aikana ollut himomuuttaja. Se halusi viedä pennut ensin väkisellä asumaan saunan lauteiden alle, minä aina kannoin ne takaisin ja Rosella, heti kun silmä vältti, siirsi ne takaisin saunaan. Sitten laiton jykevän esteen saunan oven alle. Seuraavana Rosella siirteli niitä yöllä minun sängyn viereen matolle...seuraavana Elinan huoneeseen jne. Jospa ensi yönä ne saisivat makoilla koko yön olkkarissa ja minäkään en heräisi kovin montaa kertaa. Rosellallahan on vielä em lisäksi se viehättävä tyylinsä hypätä yllättäen vuoteeseen suoraan vatsan/rinnan päälle ja alkaa kehrätä niin hirmuisen kovaa..




keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kaksi pientä "possua"

 Pennut näyttää välillä söpöiltä pikku porsailta vaaleanpunaisine korvineen ja tassuineen
Mutta tässä kuvassa tältä päivältä, ne alkaa olla jo kissanpennun näköisiä, väri alkaa tulla ääriosille

lauantai 16. marraskuuta 2013

Rosella pennut ovat syntyneet

Ne syntyivät 15.11. yöllä kahden ja puoli viiden välillä. Painoakin on kaikille tullut useita grammoja lisää. Rosella on yleensä tullut hyvin maitoa pikkuisiin kitoihin. Rosellakin näyttää virkummalta ja syönytkin on tosi reippaasti.



maanantai 11. marraskuuta 2013

Rosellalla vielä muutama päivä....

....jäljellä laskettuun aikaan. Rosella jaksaa mainiosti ja pääsääntöisesti makoilee, jollei sitten käy vaanimassa talitinttejä kissatarhassa. Talitintit lentelevät onnekseen tarhan ulkopuolella, mutta Rosella on sitä mieltä, että joku voi epähuomiossa lennellä verkon lävitse ja silloin on hänen tilaisuutensa koettaa napata saalis. Onneksi niin ei ole kuitenkaan käynyt kuin kerran...

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lokakuun kuulumisia

Rosellalla masu kasvaa pikkuhiljaa. Se on ollut hiukan erilainen käyttäytymiseltäänkin kuin ennen. Mielellään se seurailee minua, mihin sitten liikunkin talossa. Se jää aina makoilemaan lähettyville. Ruokavalion suhteen se on hiukan oikukas. Olenkin sanonut, että talossa on näköjään "nirsous kiintiö" ; nyt kun Linus ei ole täällä nirsoilemassa niin se on Rosella, tuntuu että, se aina haluaa eri ruokaa kuin mitä olen sille juuri antanut. Kuitenkin jauhettu possun sydän maistuu aina.

Vielä pennuista. Laskettu aikahan on puolenvälissä marraskuuta, mikäli kaikki sujuu hyvin. Kerrataanhan vielä, että Tedi eli Touchant Homme Du Monde on pentujen isä.
Laitan tähän nyt oikein Tedin kuvankin.
Jatkossa Rosellalle pitää etsiä uusi sulhanen, koska Tedi siirtyy "eläkkeelle" ja lähitulevaisuudessa aloittaa näyttelyuransa kastraattiluokassa, kertoi Tedin omistaja Heli Tanskanen.

torstai 26. syyskuuta 2013

Kissanpentuja tulossa?

Kissanpentuja siis voi olla marraskuulla tulossa tänne meillekin vihdoin!
Rosella ja minä matkustimme syyskuun toisella viikolla junalla Tampereelle ja sieltä Rosella jatkoi Lempäälään TEDI-sulhonsa luokse. Ainakaan vielä ei sille ole tullut uutta "mouruaikaa," joten vaikuttaisi siltä, että Rosella olisi pieniin päin. Muutaman viikon päästä tietää ainakin varmasti. 
Nyt, kun Rosella ja Unna ovat kahdestaan, kun Linus on muuttanut, täällä on ollut jotenkin hiljaista. Linuksellahan on ollut tapana pitää naukumiskonsertti aina jossain vaiheessa iltaa tai yötä. Joten kissanpentujen vilskeen ja vilinän seuraaminen olisi tosi kiva vaihtelua meille kaikille.

Linus- kissa "vaihtoi maisemaa"

Linus lähti "hermojaan lepuuttamaan" Eila-mummolle viime viikolla.                                                            Linus on ollut siis jo hermostuneena aika kauan, mutta heinäkuussa, kun olimme koko perhe Amerikassa kolme viikkoa, se oli käännekohta huonompaan suuntaan. Linus oli "protestoinut" lähtöämme pissailemalla ei toivottuihin paikkoihin. Kissaystävämmehän olivat siis Eila- mummon ja Aune- tädin hyvässä hoidossa täällä omassa kodissaan, sillä "mummut" muuttivat siksi aikaa tänne meille hoitelemaan taloutta ja samalla saivat itsekin olla vähän niinkuin lomalla keskikaupungin vilskeestä.
Palatuamme Amerikasta tilanne ei palautunut vaan  alkoi jalostua huonompaan suuntaan. Linus pissasikin minun uuteen, Chinatownista ostamaani laukkuun! Sitten siinä oli vuorossa Elinankin vaatekaapin sisältöä (koska vaatteet ovat siis yleensä enemmän ja vähemmän lattiasailytyksessä ) ja verhontekeleeni....
Tein sitten sen päätelmän, että Linuksen olisi paras lähteä "rauhoittumaan" Eilalle. Sitten me mentiin kimpsujen ja kamsujen kera mummolaan. Eila- mummo muuten oli asiasta oikein iloinen, sillä nyt hän sai tykkäämistään kissoista itselleen yhden  kaveriksi.Linus on käynyt jo Eilalla aiemmin monia kertoja  kylässä, joten paikka oli jo tuttu, koska meillä on tapana Eilalla käydessämme ottaa joku kissoista silloin tällöin myös mukaan, että mummu saisi niitä silitellä.
Nyt on tosiaan reilu viikko mennyt Linuksen  muutosta ja se on kotiutunut oikein mukavasti. Se on asettunut taloksi ja syönytkin ihan hyvin.Nyt se saa olla yksin kissojen suvun edustajana uudessa kodissaan ja saa siten kaiken huomion itselleen. Se mm. nukkuu Eilan vieressä sohvalla, kun hän katsoo telkkaria.  Kertaakaan se  ei ole pissaillut muualle kuin hiekkalaatikkoonsa. Eli vaikuttaa siltä, että maiseman vaihtaminen kannatti, vaikka kyllä meillä täällä on ollut sitä ikävä, kaikesta huolimatta.