maanantai 4. kesäkuuta 2012

Rosellan ja Balin pennut juhlivat syntymäpäivää

Pennut ovat tänään  4.6. tasan kuukauden ikäisiä! Viikonloppuna ne muuttivat emonsa hampaissa toiseen huoneeseen. Olimme matkoilla ja "kotimiehemme", Eila- mummo  ja Aune nukkuivat kultaisessa huoneessa, niinpä Rosella päätti muuttaa sinne lastensa kera. Tänään ne nukkuvat parasta aikaa olohuoneessa sohvalla Timon ja Elinan vierellä. Ne ovat alkaneet jo ketterästi liikuskella paikasta toiseen. Yksi pennuista onnistui jopa itse kiipeämään sohvalle.
Tänään pnnut saivat alkaa totuttelemaan kissanruokaan. Tarjoilin niille Royal Caninin babycat moussea. Pari pennuista, jopa hieman maistelikin ruokaa, mutta loput tyytyvivät vain haistelemaan. Rosella söi sitten itse hyvällä ruokahalulla loput.
Ruskeanaamio-tyttö on lempinimeltään "Teppo", sininaamio-tyttö on "Nanna", suklaanaamioinen tyttö on "Unelma" ja Sininaamio-poika on nimeltään "Nyytti"
Nimet ovat Elinan keksimiä ja ne noudattavat entistä linjaa. Meillähän on ollut "Peter Pania", "Tiitus-Lahnaa" ja "Voldemortia"(viimeksi mainittu oli Rosellan lempinimi)
Pennut ovat tosi suloisia kaikki tyynni. Vielä ei ole tullut esille sellaisia luonteenpiirteitä, jotka kovasti erottuisivat. Mutta se ollaan huomattu, että Unelma on "uneksija" ja "taivaanrannanmaalari", se välillä jää vain ihmettelemaan maailman menoa uneksivan näköisenä. Teppo puolestaan on rohkea ja yleensä etunenässä menossa. Balin kotiväki kävi katsomassa pentuja viime viikolla ja he sanoivat Tepon olevan isänsä näköinen. Tepolla nimittäin on sellainen nallekarhu ilme. ( Joku myös sanoo, että sillä on silmäpussit.) Kuitenkin se on tosi persoonallisen ja suloisen näköinen tyttö. Nanna ja Nyytti ovat taas kuin kaksoset, kun ne on niin samannäköiset tepsuttelijat.